Tag Archives: lainaa yksityiseltä luottotiedottomalle

Kulutusluotto

Kulutusluotto on pienlainaa paljon suurikokoisempi luotto, toiselta nimeltään luottotili. Pikalainan ja tililuoton väliset erot ovat suomalaisille veteenpiirretty viiva. Lähes aina vaikkapa 600e laina pystyy olemaan esimerkiksi pikalaina, että käyttölaina.

Olennainen eroavaisuus tässä esilletuoduille luotoille on aina se, että vippi on paljon lyhyempi, 99% muutamien viikkojen tai pisimmiltään kuudenkymmenen päivän takaisinmaksuajalla oleva pikavippi ja suuruudeltaan viisisataa euroa tai jopa runsaasti alle.

Kulutusluotoksi käsitetään yleensä lainatuotteet, mitkä on summaltaan 2000 eurosta aina jopa kolmeenkymmeneentuhanteen eguun asti sekä mitä maksellaan takaisin kuukausittain yleensä 60 päivästä lähestulkoon 10v. saakka.

Tänä päivänä samaan tapaan kuin vipit, käyttöluotot lainataan likipitäen joka kerta takaajatta. Tietenkin vippaajan luottotiedot sekä tiedot tuloista katsotaan yleensä verotodistuksen ja palkkalaskelman muodossa.

Pienet käyttöluotot liki kolmeenkymmeneentuhanteen euroon asti lainataan yleensä ainoalle hakijalle, silti monesti lähinnä köyhälle niitä suurempiiin kulutusluottoihin on pakko olla vastuun jakava ihminen, vaikka puoliso. Toki myös suurikokoisempia lainoja pystyy hakemaan myös ilman kumppania, silti tuolloin täytyy yleensä olla kyseessä huomattavan hyvätuloinen palkansaaja.

Luottoa on hyvä lainata useiden pienluottojen sijasta siinä tapauksessa, kun lainantarve on vaikkapa useammallaekin isolle hankinnalle, kuten uudelle polkupyörälle ja suunnitteilla on esim. kallis etelänloma. Jos kalliita vippejä on kertynyt paljon, on varmasti edullisempaa hakea suurempaa lainaa ja maksaa niin kokonaan pois monet pienikokoisemmat velat sekä maksella näin ainoaa kulutusluottoa kerralla. Käyttölainassa on epäilemättä yleensä aina todella paljon edullisempi lainakulu kuin lyhytaikaisissa pienlainoissa.

Vuonna 2016 läyttölainaa saa ottaa niin sanottuna limiitillisenä tililuottona. Luottotili on erityyppinen vippi kerralla haettavasta lainasta niin, jotta sinun nostettavissasi on lainakatto, minkä rajoissa saat tehdä käteis maksuja tilillesi niin halutessasi kunhan luotollisessa tilissäsi on vielä kuluttamattomia euroja.

Vaikkakin, olkoon vippituotteesi vaikka pienlaina, limiittiluotto tai esimerkiksi käyttölaina, tulee jokaisella kerralla huomioida se asia, jotta vippi tulee maksettavaksi lainapalvelulle ilman muuta takaisin, siksi vippiä ei ole lainkaan hyvä ottaa ollenkaan sen suuremmasti mitä tarvitaan ja mihin takaisinmaksukykysi on riittävä. Pidä siis mielessäsi vippaaminen ainoastaan akuuttiin hätään sekä funtsi joka kerta pari päivää joustolainalomakkeen allekirjoittamista sekä ilman muuta viimeisimmillään silloin, kun luottohakemus on hyväksytty sekä vipin myöntävä yritys varmistelee kertaalleen hyväksyväsi lainan lainaehdot ennenkuin rahat siirretään pankkitilillesi.

Pikavipit nopeasti

Yllättikö äkillinen rahantarve? Lääkärilasku, päivähoitokulut, autonkorjaus, pesukone hajosi tai onko palkkapäivään vielä liian pitkä aika? Pikavipin voi saada todella nopeasti ilman vakuuksia ja rahan käyttökohteeseen katsomatta. Olemme listanneet nopeitenpikavippiä myöntävät yritykset alle taulukkoon.

Pikavippi heti tilille

Ennen pikavipin hakemista

Ennen pikavipin hakemista kannattaa tutustua lainan kuluihin huolella. Olemme listanneet alle kysymyksiä, jotka kannattaa käydä läpi ennen pikalainan hakemista.

Ennen kuin haet vippiä, harkitse:

  • Kuinka paljon tarvitset lainaa? Hae vastuullisesti, vain juuri niin paljon kuin tarvitset
  • Milloin on seuraava palkkapäiväsi? Pystytkö maksamaan vipin takaisin silloin
  • Valitse tarpeeksi pitkä takaisinmaksuaika – mitä pidempi takaisinmaksuaika, sitä korkeammat korot. Kuitenkin, korkeammat korot ovat parempi vaihtoehto kuin perintä tai ulosotto
  • Onko yritys luotettava? Hae lainaa vain tunnetuilta pikavippiyrityksiltä. Olemme listanneet sivun alalaitaan ohjeet, kuinka voit perehtyä tarkemmin vippiä myöntävän yrityksen luotettavuuteen.
  • Mikä on lainan käyttötarkoitus? Onko sen hankinta / maksaminen täysin välttämätöntä? Mikäli ei, harkitse uudelleen pikavipin hakemista.
  • Mitä kuluja vippi sisältää? Lue huolella pikavipin hakemisesta kertyvät kulut kuten: tekstiviestikulut, hakemuskulut, korko, luottotietojen tarkistuskulut jne. Luotettavat pikavippiyritykset eivät peri piilokuluja.
  • Onko pikavippi halvin ja nopein vaihtoehto lainata rahaa? Usein pikavippi on nopein vaihtoehto pienen rahan tarpeeseen. Mikäli sinulla on omaisuutta, voit myös harkita panttilainaamoa. Mikäli kyse on vain pienestä, muutaman sadan euron summasta, tulee pikavippi useimmiten myös paljon halvemmaksi kuin luottokortti tai pankkilaina.
  • Onko sinulla verkkopankkitunnuksia? Useimmat pikavippiyritykset eivät myönnä ensikertalaisille lainaa ilman verkkopankkutunnistautumista. Harkitse kahdesti tekstiviestillä hakemista, erityisesti jos tekstiviestikulut veloitetaan vaikka lainaa ei myönnettäisikään.

Tarvitsetko enemmän lainaa?

Pikavipillä tarkoitetaan yleensä muutaman sadan euron lainaa. Mikäli tarvitset suurempaa lainaa, tutustu kulutusluottoon tai panttilainaan.

Valitse luotettava pikavippi

Varmista, että yritys jolta olet hakemassa pikalainaa on luotettava. Tarkista vähintään, että yritys löytyy Etelä-Suomen aluehallintorekisteristä. Mikäli yrityksen sivuilla ei löydy mainintaa asiasta, kannattaa harkita toista yritystä. Sen lisäksi kannattaa tarkistaa onko kyseinen yritys Suomen Pienlainayhdistyksen jäsen. Suomen Pienlainayhdistys on listannut jäsenrekisteriinsä seuraavat luotettavat pikavippien myöntäjät: Ainalaina, Ferratum, Capitum, Get Capital, Monetti, Pikavippi, Rahapuu, Risicum, Terrarahoitus, Viestilaina sekä Vippi.fi. Myös muita luotettavia pikavippiyrityksiä on, mutta harkitse huolella ennen lainan hakemista. Lue myös mahdollisista pikalainan hakemisesta aiheutuvista kuluista.